Mukavaa että löysit perille! Emerald Wilds on virtuaalikennel, joka sijaitsee kuvitteellisessa Pohjois-Amerikassa. Kennel on perustettu toukokuussa 2025 ja toimi alkuun nimellä Untuvainen. Lähes vuosi perustamisesta kennel koki pienen muodonmuutoksen, jolloin nimi vaihtui ja muutimme valtameren toiselle puolelle kohti uusia seikkailuja. Toimintamme tähtää edelleen terveiden käyttölinjaisten saksanpaimenkoirien jalostukseen. Kasvatustyön ohella pyörii kilpailut, jotka pyörivät uuden Emerald Wilds Centerin nimen alla.
Emerald Wilds sijaitsee metsän keskellä. Asumme suuressa valkoisessa puutalossa, joka on rakennettu 1920-luvun puolivälissä. Etupihalla on pieni puutarha, jossa kasvaa värikkäitä kukkia ja pensaita. Pihalla on myös suuri aidattu koiratarha, jossa koirat voivat juosta vapaasti ja leikkiä keskenään. Metsässä on runsaasti lenkkipolkuja, joita käytämme päivittäin. Noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsee Emerald Wilds Centerin kilpailuhalli, jossa järjestämme säännöllisesti treenejä ja kilpailuja. Halli on tilava, ilmastoitu ja siellä on myös pieni katsomo sekä kahvio, josta voi ostaa pientä purtavaa tai juotavaa.
Emerald Wilds Center järjestää monipuolisesti kilpailuja eri lajeissa. Lisäksi hallillamme pidetään vuosittain saksanpaimenkoirille erilaisia rotuotteluita. Vuosi huipentuu vuosittain pidettävään Emerald Wilds Cupiin, johon osallistuvat voivat voittaa leikkimielisen vEWC-tittelin! Cupin lajeina ovat toko, palveluskoiralajit ja rally-toko. Alla olevasta kilpailukalenterista voit kurkata tulevat kilpailut. Kilpailukutsuja säilytämme korkeintaan puolen vuoden ajan.
| Päivämäärä / VIP | Laji | Alaisuus | Kutsu |
|---|---|---|---|
| 26.07.2026 / 25.07.2026 | Saksanpaimenkoirien palvelusmestaruus 2026 | VSPKL | ilmoittaudu |
| Päivämäärä | Laji | Alaisuus | Kutsu |
|---|---|---|---|
| 10.07.2026 | Paimennuskokeet | VPKY | |
| 10.07.2026 | Nosework-kokeet | VNWL | |
| 09.07.2026 | Tottelevaisuuskokeet | vTL | |
| 08.07.2026 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 07.07.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 29.05.2026 | Tottelevaisuuskokeet | vTL | |
| 28.05.2026 | Nosework-kokeet | VNWL | |
| 28.05.2026 | Paimennusta | VPKY | |
| 18.05.2026 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 17.05.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 02.05.2026 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 01.05.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 12.04.2026 | Saksanpaimenkoirien poliisikoiramestaruus 2026 | VPOKL | |
| 10.04.2026 | Palveluskoirakoe (PAKK) | VSPKL | |
| 30.03.2026 | Nosework-kokeet | VNWL | |
| 28.03.2026 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 27.03.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 28.02.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 27.02.2026 | Tottelevaisuuskokeet | vTL | |
| 12.02.2026 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 10.02.2026 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 15.12.2025 | Saksanpaimenkoirien palvelusmestaruus 2025 | VSPKL | |
| 21.10.2025 | Palveluskoirakoe (PAKK) | VSPKL | |
| 13.10.2025 | Nosework-kokeet | VNWL | |
| 12.10.2025 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 12.10.2025 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 05.09.2025 | Tottelevaisuuskoe | vTL | |
| 04.09.2025 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 03.09.2025 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 03.08.2025 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 01.08.2025 | Nosework-kokeet | VNWL | |
| 31.07.2025 | Palveluskoirakokeet | VSPKL | |
| 10.06.2025 | Poliisikoirakokeet | VPOKL | |
| 09.06.2025 | Hyötykoirakokeet | VHYKO | |
| 08.06.2025 | Tottelevaisuuskoe | vTL | |